Söheltämisestä tekemiseksi

Äitiys

Esikoisen syntymä on aina iso ja mullistava asia. Siitä hetkestä alkaen kun lapsi on tullut maailmaan, naisesta tule itselleen toissijainen asia. Asioiden ja ympärillämme olevien henkilöiden merkitys muuttuu ja arvojärjestykset kellahtavat paikoiltaan niille merkittyihin uusiin asemiin. Kaiken tekemisen napapiirinä toimii tuo pieni ja tuhiseva käärö, joka säätelee nukkumisrytmisi, ruokailuaikasi, jopa vessavuorosi. Ei ole tavatonta, että synnytyksen jälkeiset ensimmäiset viikot tulet kulkemaan kotona kuin elävä muumio: hiukset rasvaisina, koko päivän yöpukuun käärittynä, mitään aikaansaamattomana. Ja tämä on täysin normaalia. Et jaksa, et ehdi. Elämä on yhtä söheltämistä omien asioiden suhteen, kun lapsen perusasioista huolehtiminen- ruoka, uni, huolenpito - tulee elämäsi ensisijainen tarkoitus.

Urheilija(super)minä

Raskauden aikana saatoit ehkä suunnitella tulevaa äitiyttä: millainen äiti sinusta tulee. Niihin ajatuksiin oli kenties paketoitu jonkin sortin fitness-ihmeitä, liikunnallisen mamman mielikuvia. Näin oli minullakin. Ensimmäistä lastani odottaessa kävin vielä pyörälenkillä synnytystä edeltävänä päivänä. Synnytyksen jälkeen tuli terveydellisiä ongelmia ja siitä toipuminen oli hitaampaa kuin urheilijaminältä osasin odottaa, ja huomasin melko pian, että kehoni voinnista päättää joku muu kuin minä itse. Mutta voin itse vaikuttaa tuleeko siitä uhka vai voimavara. Ensimmäiselle pyörälenkille lähdin vajaa kaksi kuukautta synnytyksestä. Lenkillä ehdin olla ehkä tunnin kerrallaan, ja tämä kahdesta syystä: meijerituotanto oli erittäin tehokasta ja paidalla oli enemmän maitoa kuin hikeä. Eikä lapsi kuitenkaan pärjännyt valmiiksi pumpatulla maidolla hoitajan kera, koska äidin tuoksu ja kosketus piti saada lähelle. Jos kymmenen vuotta aikaisemmin päätin itse milloin lenkille lähdin, nyt sen päättää joku muu. 

Parin vuoden jälkeen nukut jo parempia öitä ja kehosi alkaa palautua synnytyksestä ja imetyksestä. Vaikka lapset kasvaa, tämä napanuorayhteys jatkaa kulkuaan koko lapsuusajan, ehkä läpi elämän. Lapset määrittelevät meidän vanhempien tekemistä paljon ja sovittelemme omat harrastuksemme lasten ehtojen jälkeen. Näin kuuluukin olla. Mutta, jokaisella vanhemmalla on oikeus omaan aikaan ja omiin harrastuksiin.

Luovuttaminen vs. Luovuus

Olin päättänyt vuonna 2008 että aloitan uudelleen pyöräilyn. 2009 esikoisen syntymän jälkeen aloin hiljalleen harjoittelemaan ja vuonna 2010 otin SM-kisoissa hopeaa, lähes kuuden vuoden kilpailutauon jälkeen. Peruskuntoni ja lajikokemukseni oli kova, olinhan aloittanut urheilemisen jo pikkutyttönä. Harjoitteluni oli säännöllistä, mutta määrällisesti mitätöntä mitä vertaan 2000 -luvun tuntimääriin. 2011 syntyi kuopukseni ja elämästä muodostui entistä hektisempää. Yhden lapsen kanssa säätäminen ja tasapainoilu oli vielä yksinkertaisempaa, mutta kahden taaperon kanssa aikataulutus oli jo oikeasti osattava.

Aikaisemmin oli minä ja urheilu, nyt on yritys, työ, perhe, vapaa-aika, harrastukset, urheilu ja minä. On päivänselvää, että oli joko luovutettava tai keksittävä ratkaisu miten tästä viidakosta saadaan järkevä paketti, Kehitin itselleni todella vedenpitävän järjestelmän, jossa synnytyksen jälkeinen asioiden söheltäminen muuttui tekemiseksi. Nykyään pyrin sihen, että kaikki liikuntatekeminen on tärkeää, ennalta sovittua, suunniteltua ja aiheellista. 

Tahtotila

Suurimmalla osalla ihmisistä tilanne on samanlainen kuin minulla: työ ja perhe ovat prioriteettina ensimmäisenä ja harrastukset tulevat häntäpäässä. Kuitenkin tahto tehdä enemmän harrastuksien parissa ja itsensä kehittäminen saattaa olla kärkipäässä jos kysytään mitä haluaisimme tehdä ensisijaisesti. Miltä tuntuisi ajatus, että voisit kehittää fyysistä kuntoa ja kuljettaa harrastustasi eteenpäin joka päivä arjessa, käytännössä tekemättä itse treeniä "verenmakusuussa", niin kuin se treeni yleensä halutaan tehdä?

Näiden itselle tärkeiden asioiden pohjalta kehitin webinaarin, jossa kerron sinulle omia keinojani rakentaa kuntoa koko ajan. Urheilu on kuin vanhemmuus, 24/7 olemassa oleva virka, prosessi, joka elää ja kulkee mukana ja johon vaikuttaa enemmän pienet asiat kuin suuret teot. Toivon, että tulet kuulemaan miten ruuhkavuosien keskellä ihminen voi kehittää itseään palaamatta loppuun.